Valkosipulisilakkarullat chilillä maustetussa mausteliemessä

Usean perheen juhlapöytään kuuluvat kalat eri muodoissa. Varsinaissuomalaisessa pöydässä nähdään usein silakkaa erilaisissa mausteliemissä. Silakka merikalana ja suhteellisen edullisena valmiiksi fileoituna on helppo saada joulupöytään mausteliemeen itsekin, sillä tämä on hyvä valmistaa noin yksi viikko ennen joulua. 

Valkosipulisilakkarullat chilillä maustetussa mausteliemessä

Valkosipulisilakkarullat chilillä maustetussa mausteliemessä

Työvaiheet ja aineet:

Tarvitaan hyvä ja tiivis lasipurkki

Silakkafilettä tarvitaan arviolta 300-500g tällaiseen kunnon kokoiseen purkkiin

1.)

Valmista ensin silakkafileille liotusliemi, jossa fileiden liha raakakypsyy

Silakan liotusliemi max 500g:lle silakkafileitä:

50g karkeaa merisuolaa

12g hienoa sokeria

2 dl väkiviinaetikkaa

5 dl viileää vettä

Sekoita lientä kunnes suolat ja sokerit ovat kunnolla liuenneet. Huom! tätä lientä ei kuumenneta.

Laita silakkafileet liemeen siten, että ne eivät ole yhtenä klimppinä, jotta liha kypsyy kaikista fileistä tasaisesti.

Säilytä kylmässä useita tunteja kunnes silakan liha on muuttunut valkoiseksi. Ei ole tavatonta, että 8-12 tuntia kuluu tässä vaiheessa.

2.)

Leikkaa aineet valmiiksi ja valmista mausteliemi:

Leikkaa 1 pieni punasipuli kauniiksi ohuiksi renkaiksi

Kuori muutama 1-4 kpl valkosipulin kynsi ja voit halkaista ne veitsellä pituussuuntaan.

Muutama 1-6kpl pieni chilipalko, jotka voit halkaista pituussuuntaan

Tillisilppua hyppysellinen

Liemi:

8-10 kpl maustepippureita

1 tl sinapinsiemeniä

Kokonaisia neilikoita 2 kpl 

Kanelitankoa pieni pala

0,5dl etikkaa

2 dl vettä

1 dl hienoa sokeria

0,5 dl kuivahkoa kuohuviiniä 

Kiehauta aineet pienessä kattilassa nopeasti ja lisää loppuvaiheessa kuohuviini. Siirrä liemi syrjään jäähtymään.

Mausta lientä, sen pitää maistua hyvältä.

3.)

Ota liotusliemestä silakkafileet siivilään ja aloita pudottamalla lasipurkin pohjalle pari punasipulirengasta, valkosipulipala ja chilipalko. Rullaa sormissasi silakkafileistä rullia ja asettele niitä lasipurkin pohjalle, lisää valkosipulia, chiliä, punasipulia ja tillisilppua kerrokksiin sopiviin väleihin. Rullaa fileitä purkkisi täyteen ja lopuksi päälle voit kipata loput tillit ja sipulit, jos niitä jäi. Lopuksi viilentynyt mausteliemi kaadetaan purkkiin ja kansi suljetaan. Siirrä purkki kylmään odottamaan tarjoilua. Muutaman päivän kuluttua voit maistaa rullia...

Silakkafileet liotusliemestä
Silakkafileet liotusliemestä
Mausteita
Mausteita
Mausteliemi jäähtymässä
Mausteliemi jäähtymässä
Rullailua
Rullailua
Kerroksittain...
Kerroksittain...