Kurpitsapikkelssi

Kurpitsapikkelssi on maistuva makeahko lisuke, joka maistuu hyvältä esimerkiksi erilaisten salaattien ja raasteiden kanssa. Jos viherpeukalo ei ole onnistunut itse kurpitsaa kasvattamaan, voi sellaisen ostaa torilta tai kaupasta, kunhan huomioi erilaisten kurpitsojen käyttötarkoitukset ja valitsee pikkelssiin sopivan kurpitsan. 

Meidän kurpitsa on saatu naapurilta, jolla kurpitsoja siunaantui kasvimaalta enemmänkin, yli oman tarpeen. Kurpitsamme on oranssi pyöreä ns. halloweenkurpitsa ja sellaiseksi se kovertamisen jälkeen päätyykin ja tuo meille iloa vielä koristeenakin. 

Kurpitsapikkelssi

Kurpitsapikkelssi

Kurpitsapikkelssi

Aineet: 

1 kg kurpitsaa (eli kiinteää malto-osaa)

1 keskikokoinen punasipuli

1 punainen paprika

1 pieni pätkä kuorittua inkivääriä

Liemi:

1dl vettä

1,5 dl etikkaa

1,5 dl sokeria

puolikas kanelitankoa

1 rkl pippurisekoitusta

Työvaiheet:

Varaa muutamia puhtaita ja tiiviitä lasitölkkejä.

Jos haluat säästää kurpitsan halloweenlyhdyksi, irroita veitsellä kurpitsan kansi pois. Piirrä ensin kuoreen vaikkapa lyijykynällä jäljet mistä haluat veitsellä leikata. Sahalaitakuvio on tässä aika hauska.

Koverra pehmeä sisälmys kauhaa, veistä ja esim. jäätelökauhaa apuna käyttäen. Tässä osassa on siemenet ja tämä pehmeä osa ei kelpaa pikkelssiin.

Kun olet kovertanut pehmeän osan pois, voit kovertaa kuoren alla olevaa kovempaa kiinteää osaa vaikkapa tukevalla teräskauhalla tai jäätelökauhalla pois. Varo ettet kauho kurpitsaa puhki, vaan jätä jonkin verran tukevaa kerrosta kuoren tuntumaan.  Jos et halua tehdä halloweenlyhtyä, on tämä vaihe helpompaa, koska silloin voi pilkkoa kurpitsan osiin ja veitselle leikata reilummin tuota kiinteää malto-osaa pois.

Leikkaa veitsellä kurpitsan malto-osat pieniksi palasiksi. Kuori sipuli ja inkivääri ja pilko pieniksi paloiksi ja punainen paprika paloiksi. 

Keitä vesi kattilassa, lisää muut aineet kunnes liemi kiehuu rauhallisesti. Lisää liemeen kaikki vihannesten palat ja keitä hiljaisella tulella kunnes vihannekset ovat kauniin läpikuultavia. Keittämisen aika riippuu palasten suuruudesta, mutta varaudu noin 15-20 min aikaan.

Siirrä liemi ja palaset puhtaisiin lasitökkeihin kuumana, anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä viileään. Pikkelssi on nautittavissa noin viikon kuluttua kunnes on maustunut. 

Kurpitsat
Kurpitsat
Leikataan hattu pois
Leikataan hattu pois
Poistetaan pehmeä sisus
Poistetaan pehmeä sisus
Sisus poistettu
Sisus poistettu
Valmiina kylmään!
Valmiina kylmään!